Vuosi avattu näyttelyiden osalta myös.

Lähdimme perjantai-iltana töiden jälkeen Sarin, Jetron ja Kassun kanssa kohti Kajaania. Pakkanen kiristyi koko ajan mitä pohjoisempaan ajoimme, perillä mittarissa oli -28 astetta. Eli näyttelypäivästä ei olisi tulossa hikinen .

Aamulla mittari ei enää näyttänyt kuin -22 astetta, mutta lenkki poikien kanssa ei ollut pitkä. Ja sen jälkeen alkoi vimmattu koirien laittaminen, olihan kolme koiraa laitettava. Kassun laittamisessa ei kyllä kauan aikaa mennyt, kiitos karkeiden ja vähien jalkakarvojen. Näyttelypaikka ei tosiaan ollut lämmin, onneksi olimme varautuneet tähän ja pukeutuneet kunnolla ja koirille oli myös varattu ylimääräisiä huopia.

Kassun 2010 aloitus ei nyt ihan putkeen mennyt ja tuomisena EH, punainen nauha siihen mummon kutomaan muovimattoon. No onneksi Jetro korjasi koko potin ja oli ROP ja Kauhasen Miran Lara VSP.

Kiitos Mira ja J-P majapaikasta, kyydistä näyttelypaikalle ja lopuksi vielä tekohengityksestä Skodalle. Kotiin selvittiin. Ja Arjalle kiitos Kassun laittamisesta näyttelykuntoon.