Olemme aina tykänneet liikkua koko poppoo, mutta nyt meitä puraisi patikointikärpänen. Elokuun lopulla aurinkoisena ja lämpimänä lauantaina käänsimme auton nokan kohti Lieksaa ja siellä Neitikoskea. Liikkeelle lähdimme autolta heti kahdeksan jälkeen ja hyvä niin sillä meillä oli tavoite patikoida 22 kilometriä. Kassu oli intopinkeenä ja hyppi ja pomppi kauheasti. Tuumailimme vaan Jukan kanssa, että vieläkö illalla : )

Polku kulki joen rantaa myötäillen välillä kankaalla käyden ja oli siellä muutamat pitkospuutkin välillä. Koirat hoitivat nesteytyksen puroista ja joista, meillä Jukan kanssa juomapullot mukana. Nestettä tarvittiin sinä päivänä reilusti sillä lämpötila kohosi yli 20 asteen. Kävimme ihailemassa Neitijärveä näköalatornista, Leevikin olisi halunnut nousta ylös, mutta rappuset muuttuivat turhan jyrkiksi koiralle nousta. Palastelutaukoja pidimme kaksi ja toisella paistoimme myös makkaraa ja lepäilimme vähän pidemmän aikaa, näytti siltä että koiratkin olivat saaneet pahimman energiapiikin purettua.

Makkaratauon jälkeen lähdimme viimeiselle etapille, johon kuului veneellä järven yli meneminen. Saavuttaessa rantaa siellä oli nuori saksalais pariskunta hyvin huolestuneen oloisina. Kysyin, että onko teillä ongelmia ja he vastasivat, että kyllä, tässä veneessä on reikä ja tosiaan vene puolillaan vettä ja oli siellä reikä. Mutta reikä saatiin paikattua, kun laitoimme siihen tapin. He eivät varmaan olleet ikinä soutaneet ja niinpä soudin heidät toiselle rannalle ja sitten kävin hakemassa Jukan ja koirut toiselta rannalta.

Päivä oli tosi hieno, no jalat hiukan hellät, mutta sen verran pitää olla.

Matka alkaa

 

Leevin juomatauko

Matkalla näköalatorniin

Muurahaisten pilvenpiirtäjä

Koko jengi koossa

Vilvoittelua

Venematka