Kesä takana ja syksy kovaa vauhtia tulossa.

Kesän aikana ei koirien kanssa paljon tullut harrastettua. Kassun kanssa käytiin Mikkelin näyttelyssä heinäkuussa ja tuomisena sieltä oli EH ja tuomari Marjo Järventölä tykkäsi kyllä Kassusta, mutta karvan laatu ei ollut tarpeeksi karkea. Väri oli erinomaisen musta, niinhän sen pitääkin olla ; ).

Siitä sisuunnuttiin sen verran, että sunnuntaina meillä oli jo karvatalkoot ja Kassu menetti karvansa. Kuopio jäi sitten väliin, ja samalla paranneltiin korvia. Kassulla on meinaan ollut ihan pennusta asti hiivaa korvissa. Ny sitten saatiin viiden viikon tippakuuri ja ruoka muutettiin hevosen lihaksi ja tattaripuuroksi. Nyt korvat terveet. Ja heppa maistuu kyllä tosi hyvin, meinaan jatkaa osana ruokaa kaikille pojille.
Elokuun viimeinen viikonlopppu oltiin sitten Sarin ja Jetron kanssa Tampereella. Perjantai-iltana ajeltiin Orivedelle yöksi, yö meni hienosti, pojathan ovat jo vanhoja konkareita hotellissa yöpymään. Jetro piti vaan Kassua ruodussa. Kun lähdettiin Sarin kanssa iltasilla syömään niin kaikki oli ok, mutta pois tullessa Kassu ei olis halunnut tulla huoneeseen ja Jetro jupisi. No onhan Jetro vanhempi. Lisäksi Jetro yritti tehdä Kassun mustasukkaiseksi tulemalla kainaloon ja mahan päälle nukkumaan.

Launtai aamu valkeni viileänä ja pilvisenä, mutta lähdettävä oli poikia esittämään tanskalaiselle Gert Christenseenille. Tampereella oli jo kasvattaja Arja omien koiriensa kanssa. Meillä oli reilusti aikaa ennen kehien alkua, mutta parempi niin. Kassun kanssa tuli Eri2 ja PU 3. Jetro pokkasi kolmannen sertinsä ja niin pojasta tuli FinMv. Hienoa. Arjan brassipoika Niilo oli Pu2. Hienosti meni. Kannatti ottaa karvat alas, koska nyt karva oli hyvää. Käyttäyminen kehässä oli hienoa.

Iltasilla menimme sitten syömään Jetron kunniaksi Sarin, Arjan ja Titan kanssa. Ruoka maistuikin pitkän näyttelypäivän jälkeen.

Sunnuntaina Kassu herätti klo 5.00 ja lähdettävä oli kakkalenkille, ei niin helppoa kuin kotona. Kääpiösnautsereiden erikoisnäyttely oli Härmälän leirintäalueella, nurmikenttä hiukan märkä kesän sateiden jäljiltä, mutta ilma oli aurinkoinen ja suht lämminkin. Ainakin Arjan teltassa.
Sunnuntaina tuli sitten Eh. Gunnel Adlercreutz moitti etuliikkeitä ja hyvin lyhyttä askelta. Ja olihan Kassussa muitakin puutteita. Mutta karva edelleen erittäin kaunis ja karkeutta oli myös raajoissa.
Jetro oli Pu2, eli melkein Jackpot-viikonloppu.
Kiitos Sari matkaseurasta ja hienosäädöstä. Ja Miralle kiitos näyttelytrimmistä.


1884817.jpg

Tässä ollaan Kajaanissa Miran luona trimmissä.